10 viikon kuntohaaste

Aloitimme yhdessä kihlattuni Janin kanssa 10 viikon kiinteytyshaasteen. Tavoitteena on päästä lähemmäs unelmavartaloa ja tietysti terveellisiä elintapoja. Kummallakaan meistä ei ole ylipainoa, joten kyseessä ei ole painonpudotus-haaste.

 

Alkutilanne on molemmilla hyvä. Molemmat olemme harrastaneet liikuntaa eri muodoissa koko elämämme ajan ja aktiivinen elämä on tuttua. Kummallakin on omat henkilökohtaiset tavoitteet, mutta yhdessä on tavoitteisiin tarkoitus päästä. Juhannuksena tarkistetaan tulokset :)

 

Jani:

 

En ole asettanut mitään numeraalista tavoitetta itselleni. Varmaan semmoinen parin viikon kuluessa muodostuu, mutta vielä en ole ehtinyt ajatella asiaa.

 

Pyrin käymään jenkkifudisharjoituksissa noin kolme kertaa viikossa (Ti, pe, la). Kauden alkuun on noin neljä viikkoa, joten pelit sijoittuvat lauantain harjoitusvuoron päälle. Punttisalilla pyrin käymään 2-3 kertaa viikossa. Aloitan jääkiekko urani aikaisen punttisali ohjelman, joka tuotti tuloksia aikoinaan. Kestävyysharjoittelu tulee opintojen ohella (pitkät sotaharjoitukset ja taistelukoulutukset sekä siirtymiset koululle pyöräillen ~7km suuntaan) sekä jenkkifudisharjoituksissa.

 

Tällä hetkellä olen käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti harjoittelemassa. Ongelmia tulee tuottamaan muutamat pakolliset ryyppykeikat (vappu ja koululla eräs saunailta). Myös pitkät leiriputket tulevat olemaan haasteellisia. Niiden aikana ei pysty syödä kunnolla ja sitä ruokaa mitä haluaisin.

 

Tällä hetkellä tavoitteeseen pääsy määräytyy peilin perusteella, ja että olenko itse tyytyväinen näkemääni.

 

 

 

 

Heini:

 

Haluan olla timmimpi, vahvempi, rikkaampi ja hauskempi kymmenen viikon kuluttua....tai ainakin jotain sinne päin. Tavoitteenani on tuntea itseni kauniiksi, ja arvostaa omia saavutuksiani. Lähden tavoittelemaan itsevarmuutta ja tietysti myös tuloksia peilikuvassa. Olen normaalipainoinen, joten vaakaan tuijottaminen ei auta. Siispä mittanauha ja peili olkoon mittareina.

 

Pyrin treenaamaan agilitya 1-2 kertaa viikossa riippuen kilpailujen määrästä, juoksulenkkejä rämmitään 2 kertaa viikkoon, + normaalit kävelylenkit koirien kanssa, salitreeniä tulisi 2 kertaa viikossa + yksi kotitreenikerta.

 

Ruokavalio ja treenitkin ovat koetuksella varmuudella Vappuna, koska täytän itse niillä tienoin vuosia ja toinen on tietenkin toukokuussa Janin synttärit. Lisäksi kisamatkat luovat omat haasteensa, sillä kesäkuussa on sekä SM-kilpailut että MM-karsinnat.

 

 

 

Uutta, tavoitteellista ja ennen kaikkea kunnioitusta muistoille

Alkoi uusi kausi kisarintamalla, mutta meillä kotirintama tarvitsi kuitenkin ensin huomiota. Laumamme nimittäin muutti opiskelujeni perässä kuukauden varoitusajalla Tampereelle, tarkemmin Hervantaan. Samalla suoritin edelleen Helsingissä SAFE:n saliohjaajan ja personal trainerin pätevyydet, eli nyt ollaan sitten virallisesti omavalmentajia. Tietenkin ensimmäisenä (heti asunnon jälkeen) tehtävänä oli etsiä agihalli, jossa treenata. Sportdogpark on siis toiminut uutena treenipaikkanamme. Hitaasti mutta varmasti on elämä käynnistynyt muuttolaatikoita purkaessa.

Vuosisuunnitelma tehtiin ja sitä on myös pyritty noudattamaan tunnollisesti. Myönnettäköön, että agin suhteen olen onnistunut paremmin. Kisaaminen on tosin jäänyt mitättömiin määriin siirryttyämme opiskelijabudjettiin. Tällä hetkellä on siis menossa peruskuntokausi, joka kestää aina maaliskuun loppuun asti. Tarkoituksena on harjoitella esteosaamista ja yksittäisiä ohjauskuvioita. Sissin osaamisen nostamme kolmosluokkaa vastaavalle tasolle. Riddun kanssa tavoittelemme arvokisanollia ja siellä tietysti hyvää menestystä. Oma treeniohjelmani sisältää nyt voiman hankintaa ja kestävyyttä sopivissa määrin. Käymme pk-lenkeillä ja suoritan saliharjoitteita. Tuloksia tietysti odotetaan kiivaasti. Tavoitteena on nostaa 40kg penkistä ja juosta 3000m kiitettävään aikaan.

Elämään kuuluu osana myös kuolema, niin myös meidänkin laumamme. Neten, Mörkömaan Maija, aika oli tullut siirtyä avarammille agilityn pilvikentille, missä possunkorvia riittäisi. Nette nukkui rauhallisesti pois 31.1.2013 klo 11.00. Yhteistä matkaa meille oli ehtinyt kertyä 15vuotta. Olimme kokeneet paljon yhdessä, ja tulen aina muistamaan tuon punaisen hörökorvan, joka jaksoi juosta monet kisat kanssani.

Confidence is not for sale

Eo2012 pidettiin Kristianstadissa Ruotsissa ja sinne osallitui n.700 koirakkoa yhteensä 28 eri maasta.
Meidän matkamme alkoi jo torstaina, kun lähdimme Riddun kanssa kohti Turkua, josta etenisimme laivalla Tukholmaan. Onneksi isäni lähti mukaan koska autolla ajelua oli paljon. Laivamatka sujui hyvin, mikäs siinä syödessä ja nukkuessa ;)  Tukholmasta meillä oli vielä yli 6h automatkaa itse kisapaikalle.

Perjantain ohjelmassa oli eläinlääkärintarkastukset, avausseremonia sekä harjoittelu. Pääsimme testaamaan paikan alustaa ja esteitä, jotka olivat vähän erilaiset kun kotimaassa totutut. Harjoittelu pidettiin keinonurmella, eli maksien rata-alueella. Vaikkei aikaa varsinaiseen treenaamiseen ollut, oli mukavaa ottaa vähän tuntumaa alustaan ja esteisiin. Sitä paitsi kuka ajaa Ruotsiin asti treenaamaan, kyllä nyt oli aika näyttää mitä on opittu. Avausseremonia alkoi Lilla Torge'lta kulkueena kisapaikalle. Perillä olivat paikalliset järjestäneet omat esityksensä ja myös esiteltiin viikonlopun tuomarit. Yhteisruokailuille osallistuimme tietysti, koska mitä kunnon reissu olisikaan ilman yhdessä oloa. Oma hotellimme oli hieman kauempana n.30min ajoa, mutta huoneemme oli tilava ja siisti. Lisäksi aikataulumme osui sopivasti niin että ehdimme aamupalalle, molempina päivinä.

Lauantaina alkoi sitten kisaaminen yksilöradoilla. Medit kisasivat aidolla nurmella ja maksit keinonurmella. Medien aloittivat agilityradalla, joka oli aika sujuva ratapohjaltaan, ja muodin mukaisesti sisälsi koko kentän halki menevän loppusuoran. Riddu kulki radalla ihan hyvää vauhtia kuumuudesta huolimatta. A:n alastulo ei ollut kaunis, mutta siitä huolimatta teimme 0 radan etenemällä 4,18m/s ja sijoituimme 49/190. Seuraava rata, hypäri, olikin sitten todella tekninen. Rii kulki hyvällä temmolla väännöstä ja lämpötilasta välittämättä. Viimeisen päällejuoksun meinasi lukea väärin, mutta korjasi sen itse oikein. Kaiken kaikkiaan teimme tästäkin hyvän 0 radan etenemällä 4,34m/s sijoittuen 43/190. Näillä tuloksilla ei finaalipaikkaa saatu, mutta olen tyytyväinen tuloksiimme. Nöyrinä jatkamme, mutta ei meidän tarvitse kumarrella ketään.

Finaalit olivat hienot ja jännittävät ihan penkkiurheilunakin. Mitaleita eivät suomalaiset valitettavasti saaneet, mutta minien 5sija sekä medien ja maksien neljännet sijat antavat aihetta juhlaan. Finaalit venyivät yöhön, mutta pakkohan ne oli katsoa loppuun.

Sunnuntaina oli meillä vuorossa kotimatka ja kisaavilla sitten joukkueradat, joilta kotimaahan tuli kolme kultaa ja yksi pronssi. Kotimatkamme kulki tietysti kisapaikan kautta. Pitihän sitä viimeiset shoppailut tehdä ja toivottaa menestystä kavereille. Kotimatka sujui hyvin ja saimme hankittua tarvittavat tuliaiset koiranhoitajille(kotiin kun kummaltakin jäi vielä kolme nelijalkaista). Reissu oli erittäin onnistunut ja antoisa. Kiitos kaikille kanssa kisaajille ja muille matkustajille.

Kisojen viralliset sivut http://www.eo2012.com/

a Will to Win

"Everyone has a will to win, but only a few have a will to prepare"

Luen (taas) Nina Svartbergin Kilpailemisen taito-kirjaa. Kesä on isojen kisojen aikaa ja silloin testataan nimenomaan  vuoden aikana opittuja taitoja, ja yleensä se henkinen kestävyys onkin se mikä ratkaisee. Kesäkuun koittaessa alkaa "isojen kisojen" kausi: ensin SM-kisat, jonka jälkeen Kuopiossa Agirotu ja MM-karsinnat Liedossa. Siinä sitä juoksemista riittää. Koirakot ovat suomen parhaimmistoa ja joka vuosi taso nousee.

SM-kisat eivät olleet meidän juhlamme, vaikka ratoihin voin olla ihan tyytyväinen. Lauantain joukkueradalla otimme harmillisen alastulo 5 puomilta loppusuoralla, mutta toisaalta aikamme oli huimasti parempi kuin valtaosalla koirakoista. Voinko siis valittaa, enpä taida ;) Sunnuntain yksilökisan hylky, harmittaa enemmän. Riddu otti suorista putkista kaiken irti, mutta vaikka meillä oli hylly alla sain jatkettua radan hyvin loppuun. Huonoimmat kohdat radalla olivat silti vain kaksi pitkää kaarretta. Paras kommentti olikin "Eikö se ollutkaan nolla? Missä te muka hyllyn otitte?" Jos onnistuinkin huijaamaan yleisöä, niin Riddu ei ainakaan tiennyt että rata ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Voisi sanoa että olen tullut henkisesti aika pitkän matkan eteenpäin.

Kontaktimme eivät ole ehkä täydelliset, mutta olemme mekin nostaneet tasoamme. Ei meillä ole varsinaisia ongelmia koskaan ollut. Itse on taitava ohjaaja (uskallan sen nyt myöntää) ja Riddukin on löytänyt vielä yhden vaihteen lisää, vaikkei koskaan hidas ollutkaan. Kaiken kaikkiaan meillä on hyvät lähtökohdat pärjätä. Olemme näyttäneet muille ja ennen kaikkea itsellemme että meilläkin on oikeus tavoitella voittoa. Agirodussa olimme perjantain hyppyradalla kolmansia, ja Finnish openissa olimme 4. karsintaradalla sekä finaaliradalla.

Mitä odotamme siis MM-karsinnoista? Tavoitteena on tehdä viisi nollaa. Muuta tavoitetta en meille aseta, koska muuhun en voi vaikuttaa. Meidän ei tarvitse olla nopeimpia, eikä upeimpia, kunhan teemme parhaamme omalla tasollamme. Olemme valmiita, ja aiomme tehdä parhaamme.

European Open 2012 Kristianstadissa saa tänä vuonna ensimmäistä kertaa lappalaisedustusta, kun minä ja Riddu osallistumme yksilökisoihin. Olisimme voineet jälki-ilmoittautua joukkueradallekin(varsinaiseen joukkuseeseen emme kuulu), mutta koska matkat oli varattu ja maksettu niin pyrimme antamaan kaikkemme vain yksilöradalla.

SM 2012

Lauantaina kisattiin joukkue suomen mestaruuksista kolmella radalla: mini, medi ja maxi. Tuusulan kennelkerhon joukkueessa kisasimme Riddun kanssa ankkureina. Joukkueemme ei suurempaa menestystä tänä vuonna saanut, mutta yhden hyvän kokemuksen kuitenkin lisää. Riddun kanssa mentiin kovaa, ja todella tehtiin hyvä suoritus, harmillinen puominalastulo ei enää toisella kertaa onnistunut, joten siitä otimme sitten 5.

Yksilö radalla emme yltäneet omaan tasoomme, mutta Riddu kulki hienosti ja kuunteli hyvin kohtalokkaaseen suoraputki asetelmaan asti. Hyllytimme 5. olevan putken jälkeen, kun Rii veti urut auki ansana olevaan toiseen suoraan putkeen. Jatkoimme kuitenkin radan omaisesti 7- hypystä eteenpäin. Treenattavaksi asiaksi osoittautui siis suorasta putkesta kääntö.

Kahden viikon päästä mennään sitten Agirotuun näyttämään mistä on pienet lapinkoirat tehty ;) 

Jyväskylän reissu

Matkan teko alkoi aamulla lastaamalla koko lauma varusteineen autoon. Jani jäi kuitenkin kotivahdiksi, joten me tytöt lähdimme matkaan. Kilometrejä tuli enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi olin kuitenkin kaukonäköiseesti varannut meille hotellista huoneen yöksi, koska en siihen lumeen ja tuiskuun olisi lähtenyt ajamaan.

Raid aloitti kahdella startilla kakkosluokassa, jonne oli edellisissä kisoissa noussut. Menestys ei kuitenkaan jatkunut, vaan meni molemmat radat rällästelyksi. Kaikki kontaktit otettiin kuitenkin hienosti.
Riddu päätti sitten korjata koko potin ja otti molemmilta radoilta voiton kotiin. Vauhti oli kohdillaan, ja radat olivat haastavia, mutta suoritettavissa. Kaiken kaikkiaan loistavat suoritukset meitä molemmilta.

Illan vietimme hotellihuoneen lämmöstä nauttien ja aamulla lähdimme buffetin jälkeen taas tien päälle kotia kohti.

Mistä uupuu vai puuttuuko mitään?

Tässä loppuvuotta elettäessä sain kummallisen päähänpistoksen hankkia itselleni koulutusta nimenomaan tältä agilityn saralta. Hain sekä valmentaja koulutukseen että itse valmennettavaksi....En kelvannut kumpaankaan.

Harrastusvuosia on takana ja vieläpä useammalla koiralla. Myönnän toki että edelleni varmasti sujahtavat ne onnekkaat, jotka ovat saaneet aloittaa agilityn sen rantautuessa Suomeen. Suotaneen se minulle anteeksi, mutta tulin vain viisi vuotta heidän jälkeensä kahdeksan vuoden iässä.
Onko koirani väärää rotua? Lapinkoiralla harvoin kansainvälisiä kisoja tavoitellaan, mutta jokainen joka meidät on nähnyt radalla voi sanoa että asennetta ei puutu. Kovaa mennään ja korkealle tähdätään. Meriittiäkin on kertynyt sen verran että meidät suurinosa kisakansasta tietää ja tuntee. Riddu on rotunsa ensimmäinen AVA, b-maajoukkue 2008 kokoonpanossa, nuorten SM-mitalit ja tämän vuoden karsinta nollat kasassa. Jos naamavärkkini sitten oli syynä, niin eipä ole paljoa tehtävissä. Tavallisella duunarilla kun ei plastiikkakirurgiaan ole varaa. Motivaatiosta ei ainakaan ollut puutetta, koska olin valmis ajamaan Helsinki-Haukipudas välimatkan pariin kertaan vielä normaalien kisakilometrien lisäksi.

Jotain meiltä puuttuu, jotain meissä on vialla. Olemme ilmeisesti liian hyviä, hulluja ja kunnianhimoisia, koska aiomme näyttää teille seuraavissa arvokisoissa.

Radalla nähdään!