Tässä loppuvuotta elettäessä sain kummallisen päähänpistoksen hankkia itselleni koulutusta nimenomaan tältä agilityn saralta. Hain sekä valmentaja koulutukseen että itse valmennettavaksi....En kelvannut kumpaankaan.
Harrastusvuosia on takana ja vieläpä useammalla koiralla. Myönnän toki että edelleni varmasti sujahtavat ne onnekkaat, jotka ovat saaneet aloittaa agilityn sen rantautuessa Suomeen. Suotaneen se minulle anteeksi, mutta tulin vain viisi vuotta heidän jälkeensä kahdeksan vuoden iässä.
Onko koirani väärää rotua? Lapinkoiralla harvoin kansainvälisiä kisoja tavoitellaan, mutta jokainen joka meidät on nähnyt radalla voi sanoa että asennetta ei puutu. Kovaa mennään ja korkealle tähdätään. Meriittiäkin on kertynyt sen verran että meidät suurinosa kisakansasta tietää ja tuntee. Riddu on rotunsa ensimmäinen AVA, b-maajoukkue 2008 kokoonpanossa, nuorten SM-mitalit ja tämän vuoden karsinta nollat kasassa. Jos naamavärkkini sitten oli syynä, niin eipä ole paljoa tehtävissä. Tavallisella duunarilla kun ei plastiikkakirurgiaan ole varaa. Motivaatiosta ei ainakaan ollut puutetta, koska olin valmis ajamaan Helsinki-Haukipudas välimatkan pariin kertaan vielä normaalien kisakilometrien lisäksi.
Jotain meiltä puuttuu, jotain meissä on vialla. Olemme ilmeisesti liian hyviä, hulluja ja kunnianhimoisia, koska aiomme näyttää teille seuraavissa arvokisoissa.
Radalla nähdään!
